Aina ei huvita

Kävin eilen lenkillä, jonka jälkeen oli pakko todeta että parhaimmat lenkkarit ovat liian pienet. Yksi varvas  on oireillut jo useamman kerra juoksun jälkeen, mutta kun ole juossut säännöllisesti ei se ole haitannut. Nyt vaikka varvas teipattiin, alkoi kynsi irtoamaan varpaasta.

Niinpä ei tänään, eikö alkuviikosta pääsee juoksemaan. Tein tänään lihaskuntotreenin ja ajattelin että sehän menee mukavasti, mutta ensimmäisen minuutin jälkeen olin jo ihan hengästynyt ja olisi tehnyt mieli jättää koko treeni väliin. Mutta pakko on tehdä vaikkei huvitakkaan, jos meinaa saada tuloksia. Näin se on varmaan monissa muissakin elämän osa-alueilla, on vain tehtävä asioita, vaikka ei aina huvitakkaan, jotta myöhemmin saa nauttia valintojen seurauksista.

Pikkuveli vs. isoveli

Isoveljeni on aina voittanut minut urheilussa. Hän on aina harrastanut minua enemmän urheilua, en ole koskaan voittanut häntä missään lajissa, tähän mennessä. Hän on minua 9 v. vanhempi. Olisiko nyt tullut aika voittaa hänet?

Veljeni soitti tänään ja kertoi käyneensä tekemässä kymmenesosa triathlonin vähän lyhyemmällä uinnilla ja pidemmällä pyöräilyllä ja pidemmällä juoksulla. Tästä innostuneena lähdin minäkin suorittamaan samoja matkoja.

Tällä kertaa lähdin matkaan paremmalla pyörällä (vaimoni lähes uusi pyörä), jotta pystyisin suorittamaan matkan yhtä nopeasti tai kenties nopeammmin kuin veljeni. Pyöräilin uimarannalle ja kävin uimassa n. 350 m. Uinti sujui yllättävän hyvin. Uin lähes koko matkan ilman taukoja ja se oli mahtavaa! Sen jälkeen oli mukava mennä pyörän selkään ja lähteä polkemaan. Innostuin polkemaan yhteensä 19 km, jonka jälkeen juoksin 4,5 km. Aikaa meni yhteensä 1h 45 min. Kun laskin, että jos samoilla vauhdeilla matkat olisivat olleet kilpailun matkat, niin aika olisi ollut 1h 35 min. Olin todella tyytyväinen, kyllä harjoittelu kannattaa. Vertaillessamme aikoja veljeni kanssa totesimme, että aika samoissa mennään.

Kisa alkakoon (pitkähihainen lähti jo ennen alkua, kun tuli niin kuuma).

"Hyvä iskä hyvä"

Tänään kävin nuorimmaisemme kanssa rullaluistelemassa. Se oli hänen toinen kertansa ja hän jaksoi luistella n. 3km lenkin. Mahtava suoritus.
Sen jälkeen lähdin juoksemaan ja kolme lastamme pyöräili saman lenkin. Alku tuntui hyvältä, mutta tunne haihtui nopeasti. Nuorimmaiseni huusi minulle puolet matkasta "hyvä iskä hyvä, hyvä iskä hyvä, ...". Kannustuksesta huolimatta keskinopeus (9,9 km/h) oli pienempi kuin viimeeksi. Lenkin jälkeen olin ihan puhki. Mitenköhän selviän triathlonista, jossa pitäisi myös jaksaa uida ja pyöräillä peräjälkeen.

Valmiina lähtöön.

Sinnikkyys palkitaan

Eilen illalla paikat olivat kipeät pyöräilystä. Vaimoni kehotti minua menemään linja-autolla töihin, mutta en antanut periksi vaan päätin mennä pyörällä töihin.
Matka sujui hyvin, kunnes voimat alkoivat hyytyä ja paikat kipeytyä. En kuitenkaan antanut periksi vaan pyöräilin eteenpäin lähes niin kovaa kun jaksoin. Aika näytti hyvältä ja se antoi lisävauhtia ja voimia. Kun pääsin töihin oli aikaa kulunut 1h 28 min, eli paras aika tähän mennessä. Olin aivan innoissani ja tuntui hyvältä aloittaa työpäivä kyseisen treenin jälkeen.

Nopeuskuvaaja pyörämatkalta.

Ylä- ja alamäkeä

Puoli tuntia ennen töistä lähtöäni, säätiedotus näytti sadetta ja ukkosta. Päätin kuitenkin lähteä pyörällä kotiin, kun olin niin suunnitellut. Ulos mentyäni (työpisteessäni ei ole ikkunaa ulos) olin ihmeissäni kun olikin pouta. Matkalla kohtasin toki sadekuuron, mutta se ei paljoa menoa haitannut.

Tällä kertaa päätin polkea hyvän ajan. Alussa kaikki näytti hyvältä, mutta 15 km jälkeen vauhti alkoi hyytymään. Tyttäreni Minttu (13 v.) tuli minua vastaan ja tapasimme 20 km kohdalla. Sovimme että Minttu ajaa perässäni ja niin lähdin jatkamaan matkaa. Ajalin rauhallisesti ja Minttu pysyi hyvin perässä, kasvatin vauhtia ja hän oli vielä perässä. Laitoin kaikkeni peliin ja silti hän pysyi perässä. Eräässä ylämäessä Minttu meni jpa ohitseni. 

Lopputuloksena oli että hyvä tavoitteeni tehdä paljon parempi aika kuin viimeeksi päätyi siihen että aikaa meni 2 min enemmän kuin viimeeksi ja kaikki paikat olivat kipeät ja hellät.

Ei ole helppoa ei. Mitähän tästä vielä tulee, vai tuleeko mitään.

Pakko painaa ...

Tänään päivä täyttyi normaali töiden lisäksi nettipalaverista ja vanhojen ikkunoiden hausta (joista on tarkoitus tehdä kasvihuone). Kellon ollessa puoli yhdeksän oli väsynyt olo, päätä särki, eikä olo muutenkaan ollut kovin kehuttava. Olin suunnitellut käyväni lenkillä ja tekeväni lihaskuntotreenin, mutta koska olo oli mitä oli, pohdin että tulisiko pitää lepopäivä.
Kun olin hetken huoahtanut ja ottanut iltapalaa niin olo oli jo parempi ja niinpä en antanut periksi vaan päätin tehdä kuitenkin lihaskuntotreenin n. 20 min. Alku oli hankalaa, mutta sen jälkeen tuntui hyvältä.

Ensimmäinen hankinta ...

Neljän lapsen isänä välineurheilu ei juuri ole mahdollista. Tämän johdosta teen pyöräharjoitukset vanhalla pyörällä (ja siksi että sitä ei tarvitse lukita, kun ei kelpaa kenellekään). Mutta tänään innostuin ja tein ensimmäisen hankintani triathlonia varten (uimalasitkin on lainassa tyttäreltäni) ja se oli pyörään nopeusmittari. Asensin sen illalla pyörääni ja huikkasin muille että käyn testaamassa toimiiko se. Niinpä lähdin kauluspaidassa ja farkuissa ajamaan ja hetken ajettuani totesin että se näyttää enemmän kilometreja ja nopeutta kuin Sports Tracker, eli asetuksia tulee muuttaa.

Päätin kuitenkin pyöräillä vähän enemmän, jotta tulee samalla vähän treenattua ja niinpä yritin saada keskinopeuden mahdollisimman suureksi. Muutaman kilometrin jälkeen päätin että tehdään nyt sitten kunnon treeni ja pyöräillään 15 km. Puolessa välissä jossa käännyin oli takamus jo ihan kipeä ja jaloissa alkoi tuntumaan, mutta nyt päätin vetää niin lujaa kuin jaksoin ja niinpä tein uuden oman ennätykseni 41 min kyseinen matka (keskinopeus 21,8 km/h).

Pyöräilyn jälkeen olin ihan puhki ja jalat olivat kipeinä ja lihakset kireinä, joten huomisen pyöräilyn töihin voinee varmaan unohtaa. Tai eihän sitä koskaan tiedä, katsotaan mikä on tilanne aamulla.

Kaurapuuro vs. pulla

Kerroin triathlon tavoitteestani veljelleni ja haastoin hänet mukaan. Hän innostui välittömästi ja on hankkinut jos jonkinlaista välinettä harjoitteluun ja itse kilpailuun. Hän aloitti treenaamaan siten että joka päivä hän joko ui 500 m tai pyöräilee 15 km tai juoksee 4 km. Hän soitti pari viikkoa sitten ja kertoi ajat, joilla hän on treenit vetänyt kussakin ja ne olivat paremmat kuin mulla. Painetta tuli treenaamiseen lisää. 

Juhannuksena kun tavattiin puhuttiin paljon kyseisestä haasteesta ja käytiin kokeilemassa uimista järvessä märkäpuku päällä. Se oli todella haastavaa. Kunto ei riittänyt kuin muutamaan vetoon ja sitten piti puuskuttaa ja taas uudestaan vetoja. 

Jossakin vaiheessa tuli puheeksi että mitä jos veljeni tekisi aamupalan seuraavana juhannuksena kun tavattiin ja hän lupasi laittaa pullaa ja kaakaota (tänä vuonna oli puuroa). Sanoin että mitä jos tehdään niin että jos voitat niin syödään pullaa ja kaakaota koko suku ja jos minä voitan niin sinä syöt kaurapuuroa aamupalaksi (veljeni ei ole syönyt kaurapuuroa vuosikymmeniin). Tämä sopi veljelleni. Heti tämän jälkeen kumpikin meistä sai omat kannattajansa riippuen siitä mitä he halusivat aamupalaksi seuraavana juhannus aamuna.

Toteamassa että vesi on liian kylmää uida pidempää matkaa.

Toinen uimakerta

Ennen sairastumista kävin toisen kerran uimassa ja harjoittelin uimaopettajan ohjeiden mukaisesti ja tein oikein pitkiä liukuja ja kas kummaa pääsin jo 10-11 vedolla altaan toiseen päähän. Tosin altaan päässä piti pysähtyä puuskuttamaan, ennenkuin pystyi jatkamaan matkaa.

Kesäkuussa käydessäni uimahallissa ennen kuin se suljettiin niin selvisin jo altaan edestakaisin ennenkuin piti pysähtyä puuskuttamaan. Vielä on matkaa siihen että selviää koko matkan ilman taukoja.

Pyörällä töihin

Tiistai (14.6) aamuna pakkasin vesipullon ja työvaatteet reppuun ja lähdin pyörällä töihin. 15 min ajon jälkeen alkoi tuntua takamuksessa. Puolen tunnin jälkeen tuntui, että alkaa kunto loppumaan. Tunnin jälkeen alkoi vauhti huomattavasti hidastumaan. Loppukilometrit menivät hitaasti, sillä mäkiä oli paljon. Tunnin ja 50 min jälkeen saavuin töihin (26,5 km). Huh huh mikä kokemus, matka oli rankka ja aika kertoi sen, etten ole mikään urheilja. Tuleekohan tästä yhtään mitään.

Kotiin pääsin työkaverin kyydissä ja seuraavana aamuna takaisin töihin. Keskiviikkona (15.6) aloitin pyöräilyn töistä kotiin. Lohdutuksena oli se, että työpaikkani on n. 75 m korkeammalla kuin kotini, joten alamäkiä oli tiedossa. Puolen tunnin päästä oli takamukseni taas kipeä, mutta pakko oli jatkaa. Tällä kertaa matka sujui kuitenkin paremmin ja tuntui, että voimia oli enemmän kuin tulomatkalla. Kotiin pääsin 1h 30 min ja olo oli mahtava.

Sairaana

Tiukan harjoittelun alkamisen jälkeen sairastuin toukokuun lopussa. Toinen lääkäri epäili tulehdusta keuhkoissa ja toinen epäili virusta. Kolmen viikon tauon jälkeen uskaltauduin taas harjoittelemaan, vaikka olo ei ollut vieläkään kovin hyvä. Harjoittelu ei kuitenkaan vaikuttanut terveyteen huonontavasti, joten taas aloitettiin harjoittelu.

Uimakouluun

Uinti ei ole vahvin alueeni, joten PT (Personal Trainer) järjesti minulle 2*30 min uimaopetusta. Tuntui aika hassulta mennä yli nelikymppisenä uimakouluun, mutta ...

Uimaopettaja pyysi minua uimaan altaan (25 m) toiseen päähän, jotta näkisi mitä osaan. Uin sammakkoa, koska muuta en osaa. Hän laski, että tein n. 27-28 vetoa uidessani toiseen päähän. Sitten alkoi koulutus. Ensimmäiseksi hän antoi minulle uimalasit ja käski laittaa pään veteen vetojen välillä ja liukua ennen seuraavaa vetoa. Kerroin, että ei se nyt onnistu, koska en ole koskaan laittanut päätäni veteen, en koskaan sukella vaan pidän aina pääni pinnalla. Uimaopettajani sai minut kuitenkin kokeilemaan ja niin sitä mentiin ja hei, sehän tuntui onnistuvan. Niin sitä puoli tuntia sitten harjoiteltiin ja lisättiin voimaa käsivetoihin ja potkuihin ja altaan päässä puuskutettiin kuin veturi. Puolen tunnin päätteeksi uin altaan 14 vedolla. Olimme kummatkin tosi ylpeitä ja ihmeissämme. 

Personal Trainer

Aloitin harjoittelemaan kisaa varten, mutta ei se niin helposti onnistunutkaan. Elämä on aika kiireistä eikä aikaa meinannut riittää harjoittelulle. Vaimoni halusi kannustaa minua ja niinpä toukokuun alussa sain syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Personal Trainerille.

Rohkeasti uskaltauduin tapaamaan kyseistä henkilöä ja kävimme läpi nykytilanteen, tavoitteen (kymmenesosa triathlon) ja keskustelimme, miten minun pitäisi harjoitella sitä varten. Seuraavalla kerralla teimme lihaskunto testin, josta yllättäen sain täydet pisteet. Tämä kuulosti erikoiselta, sillä en ole koskaan ollut urheilullinen, enkä nytkään harrasta säännöllisesti mitään urheilua. Kunnon osalta todettiin, että siinä on vielä paljon kehittämisen varaa. Personal Trainer antoi minulle lihaskunto ohjeet, joita minun pitäisi tehdä yhdessä vaimoni kanssa.

Jotain suurta

Talvella ystävä heitti ajatuksen, että mitä jos tehtäisiin porukalla, eli vaarnanjohtokuntana jotain yhdessä. Todettiin, että hyvä ajatus, tehdään vain. Kuukaudet vierivät, kunnes keväällä heitettiin ajatus että mitä jos osallistutaan triathlon kisaan. Ajatus ei kauheasti saanut kannustusta, mutta kävin kuitenkin tutustumassa aiheeseen ja selvisi, että kisa olisi kymmenesosa triathlon ja matkat olisivat
- uinti 500 m
- pyöräily 15 km
- juoksu 4 km
Eihän tuo nyt niin paha ole, tuosta varmasti selviäisi hengissä. Lapsille matkat ovat lyhyemmät, joten heitin ajatuksen perheelleni, että osallistutaanko kaikki kisaan. Poikani 12v innoistui asiasta ja halusi kisaan. Totesin, että kai se on minunkin osallistuttava, kun poikani haluaa sinne ja niin me ilmoittauduimme kisaan Kangasalan triathloniin.
Kuulosti aika hienolta, olen osallistumassa triathlon kisaan - aika makeeta.